Dali, Wau I am Dali

Dali 5 vkoa toisin kuin kuvateksti väittää :D

Dali messukeskuksessa Julian kanssa 2017

© Sami Osenius
Dali josta puhuttiin suvun kesken, jo ennen kuin se oli edes suunnitteluasteella. Dalin nimikin tuli suvun keskeisistä jutuista. Siis legenda jo ennen syntymäänsä. Jossain vaiheessa kun pentue oli jo syntynyt heitti Julia ajatuksen, että voisiko Dali nimi olla myös Dalin virallisessanimessä. Siinä vaiheessa oli jo päätettynä, että pentue olisi I-pentue, kuten kummatkin vanhempansa. Vahvoilla oli jo silloin myös I am alku kuten Jeeran nimessä. Joten niin lähdettiin miettimään espanjalaisia taiteilijoita Wau I am alulla.

Dali siis asuu veljentyttöni Julian luona. Dali ei ole hirvittävän montaa näyttelyä käynyt, mutta on jo kuitenkin Kroatian valio. Se myös on niittänyt kehuja niin tokon alkeissa kuin nykyisessä harrastuksessaan etsijäkoirana.

Siinä on koira josta on näyttöön kuin käyttöön.

Dali koiranetissä:

https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?Rek... Siellä näkyvien terveystulosten lisäksi se on vanhempiensa kautta geenivapaa prcd ja dilluutio vapaa + kaikki kilpirauhaskokeet ovat kunnossa.

© Wau

© Wau

© Julia